"Ovi lukemattomiin maailmoihin"

Kirjahylly pursuaa kirjoja. Välillä tuntuu että ei ole mitään luettavaa, mutta tälläkertaa kirjani oikein pursuaa lukemattomia kirjoja.  Halusin koota kirjat lähinnä ittelleni, että näen kaikki kirjat kerralla. Pitäisi yrittää tsempata ja ruveta lukemaan. Onko sulla samanlainen kirjamaku? Luetteko yleensäkkään kirjoja?
Maze runner: Labyrintti sarja. 4 osaa, 3 suomennettu, 3 leffa tulossa (Kiinnostaa tietää miltä 3 osan leffan nimi tulee olemaan, koska 2 leffa oli nimeltään "Aavikkokokeet". Pidin leffojen ideasta, joten ehkäpä sarjakin on hyvä. Girl Online törmäsin sattumalta ja kertoo bloggarista, joten mikäs sen osuvampi kirja?

Outolintu-trilogia: Leffat ei mielestäni ollut kovin hyviä, mutta idea mielenkiintonen, joten kirjat komistaa hyllyllä. Paper town, on mielestäni suoraan suomennettunakin parempi kuin "arvoitus nimeltä margo". Siis pelkkä "Paperi kaupunki" olisi ollut mielestäni mielenkiintosempi nimi. Ihastuin leffaan "Kiltti tyttö" joka perustuu Gillian Flynnin kirjaan (tulee alempana) joten ajattelin ostaa myös toisen Gillianin kirjan, vaikka ensinmäistäkään ole lukenut.

Mustesydän trilogia. Ihastuin jälleen kerran elokuvaan, joka oli oikeastaan parempi kuin kirja (eli sarjan eka osa) mutta idea on taas niin mielenkiintonen, että pakko saada joskus loput 2 osaakin luettua.
Percy Jackson sarjaa ja liittyvää olen lukenut, noh, Percy Jacksonin ajoista lähtien. Myös Kanen aikakirjat, jotka ovat taas egyptin mytologiaan liittyviä, kun Percy Jackson on kreikan ja olympoksen sankarit (missä niin ikään yhtenä hahmona percy ja annabeth) on sekä kreikan että rooman mytologiaa.
Loihtijakronikkaa olen lukenut 2 osaa ja tuo on kolmas osa. En ole tuota tainnut vielä lukea.
Piiri ja Tuli kirjaan törmäsin kirjamessuilla (yllätys?) ja kotiutin molemmat siitä juurikaan mitään tietämättä. Kolmas on kait vielä tulossa. 
Ite tykkään ihan hirveesti Joona Linna sarjasta, joten pitihän sitä uusin Keplerkin ostaa, vaikka ei olekkaan samaa sarjaa. Varistyttö aloittaa psykologisen trillerin, mutta en enään tiedä uskallanko sitä enään lukea. Siitä on ollut foorumeilla sen verran kommenttia että todella hyvä mutta ahdistava kirja.

Yön talo -sarjaankin tutustuin aikoinaan kirjmessuilla ja siskon kanssa tiiviisti luettu. Itseäni on ruvennut häiritsemään toistuvat kirjoitusvirheet ja saatan olla jo vähän kasvanut siitä yli. Mutta noiden kirjojen jälkeen enään yksi osa. Pitääpä kai saada sarja luettuu. Sarjalle on (ainakin jossain päin maailmaa) ilmestynyt 4 spin-off kirjaa, muutamasta sarjan hahmoista, ja itse löysin niistä 3 malesiasta läheisestä kirpputori tai antikvariaarityyppisestä viikonlopun kestävästä tapahtumasta mikä oli läheisellä ostarilla. Harmi että viimeistä kirjaa en sieltä bongannut. Nuo spin-off sarjat ovat siis minulla enkuksi, ja on 150 sivua pitkiä, joten ehkä niillä on helppo alottaa lukeminen enkuks.

Toiset Spin-Offit, ja sitten Fifty Shades trilogia (Älkää kysykö. Kirjaa kehuttiin, oli 3 pokkaria 15e tarjous joten mitäpä tällänen kirja fanaatikko voisi malttaa olla ostamatta. )Ihan lukulistan kärjessä nämä ei kyllä ole.

Välillä tuntuu että kirjamessuilta löytyy paremmin pokkareita kuin kovakantisia. Kaikki muut paitsi Vieras, on ostettu kirjamessuilta. "Matkalla" kirjan ostin ennen kuin näin leffan, enkä ite siitä kyllä ihan niin innostunut. Edelleen Alice -leffan haluaisin nähdä, enkä ole kyllä kirjaakaan vielä lukenut. 

Kirjamessut, Antikvariaatti, 2e/kpl. Mitä muuta tarvii?

Kaiken tän lisäksi maaliskuussa olis tulossa lisää kirjoja sarjoissa mitä seuraan (tai osan pitäisi olla jo ilmestynyt mutta en nähnyt niitä kaupassa)

Löytyykö yhteneviä lukumieltymyksiä?
Kirjasuosituksia?

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.