Herkuttelua!

Heipsan! Sain pidennetyn loman (oisin tosin voinut saada koko viikon lomaa kun minulle ei töissä keksitty tekemistä. Olisin voinut tiistaina olla lapsenvahtina mielelläni.) Loman vietin katan kanssa. Käytiin iltasin kävelyllä ja istuskelemassa vanhan ala-asteen pihalla. Yhtenä päivänä kävelimme Tuomarinkylän kartanolle ja sieltä sitten Vantaanjokea pitkin ogeliin, juotiin tebarilla yhdet siiderit ja sitten kävely kotiin.
Kävimme myös kattomassa Scary Movie 5:n joka oli ihan hauska. Nyt tosin taas muistan miksi en katso kauhuleffoja :D Ja ei. Ei mua toi hirvittänyt mutta en siltikään varsinaisia kauhuleffoja katso.

Lotan kanssa käytiin myös uudessa Kahvila Helmessä. Otin mokkapalan/suklaakakkupalan ja oli kyllä tosi hyvää<3 Myös porkkanakakku houkutteli mutta ehkäpä ensikerralla. Oli siellä myös hilla/lakkakakku niille jotka siitä tykkää. Itse en niinkään ole lakan ystävä. Taisi olla myös kahta eri kahvia? Lotta otti muistaakseni suklaa kahvin.  Myös lounas on arkipäivisin kello 11-13. Kahvilan omistaa paikallinen perhe. Sitä ennen siinä oli Sveitsiläinen kahvila missä en tosin ikinä käynyt. Mutta kuulemma sijainnilla ei ollut mitään tekemistä kahvilan sulkemiselle joten toivotan Helmelle pitkää ikää. Vaikka ette Pakilassa asu mutta jos käytte suunnistamassa Paloheinässä tai golffaamassa tai talvisin hiihdon ja pulkkamäen jälkeen. Bussit 66,66A,63 sekä 67 menee vierestä. Lähellä on myös Maunula pysäkki mistä ei ole pitkämatka kävellä. Osoite siis on Pakilantie 5500660 Helsinki.(Lidliä melkein vastapäätä) (Saa korjata jos tiedot on väärin)
Sori. Oli pakko päästä heti kimppuun XD Ehdin haukata pienen palan.  Konvehti olisi pitäny syödä eka ettei olis sulanu auringossa :DD


No mitenkäs sit se inssi? no HUONOSTI! En edes päässyt inssiin kun auto ei käynnistynyt! Kyllä harmittaa mutta onneksi sain heti seuraavalle viikolle uuden ajan. Torstaina sitten. Wish me luck!

Äitienpäivänä meillä oli sitten lounas oikeastaan isin luona minne tuli sisko perheineen, isovanhemmat sekä pari uutta tuttavuuksia. Ihan mukavaa porukkaa ja tuli autossa isovanhempia hakiessa pientä kränää kun isovanhemmat ei oikein ymmärrä joitain perus asioita (tässä tapauksessa siitä että miksi viedä auto korjaukseen tai ostaa akku kun ei vielä tiedä onko vika akussa vai ei) Toitotti että että tottakai se pitää viedä korjattavaks jos se ei toimi. Mutta joitain asioita pystyy itekki kattomaan toimiiko vai ei. No ilmeisesti auto on taas toimintakunnossa ja pääsen Torstaina inssiin.

Sain vihdoin töis ihan oikeasti jotain järkevää tekemistä ja sellasta mikä kuuluu niiden arkipäivään. Tajusin suurinpiirtein miten hommat menee mutta en oo vielä sisäistänyt mutta ehkä huomenna kun saan apu karttoja. Kantakartat kun osaa olla melkoista sotkua miljoonine viivoineen ja merkkeineen.


Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.