Viikonloppu!

Heipparallaa!!

Perjantai!

Viikonloppu alkoi tietenki perjantaina koululla. Meillä oli "ryhmäytymispäivä"  ykköset ja kakkoset. Ohjelmassa oli kävely vallilasta uimastadikan edustalle pelaamaan mölkkyä, tulitikun heittoa ja jotain ihme pallonheittoa johonkin ihmekippoon. Pelasimme kyllä aikalailla vain omanluokan kanssa mutta vähän myös uusien ykkösten kanssa. Vaikka muut valitti kuinka turhaa se oli, niin minusta se oli kyllä kivaa. Mutta tulen kuolemaan 3vko päästä Comenius viikolla kun joudutaan raahaamaan painavat kamppeet vallilasta lintsin viereiseen puistoon. Oli jo keväällä tuskaa raahata niitä vallilanpuistoon Mäkelänrinteen uimahallin takana/vieressä olevaan puistoon. Mites sitten lintsin viereen? Ja on se sitten niin kiva kattella niit laitteit <3 empä ole muuten nyt kahteen kesään ollut lintsillä. Ensikesänä varmaan sitten pitäisi. Jos löydän jonkun sopivan mukaan. Kata kun ei tykkää pyörivistä laitteista.

Kun pääsimme stadikalta takaisin, meillä jatkui satelliittipaikannus, tosin me kakkoset menimme eriluokkaan tekemään tehtävää sillä aikaa kun ope selitti asiat ykkösille (jotka siis valmistuu 2 vuodessa) saman asian mitä meille kerrottiin aamulla. Oli aika perseestä kun tehtävään ei mennyt kauaa joten jouduimme sitten vain hillumaan luokassa koneen äärellä koska äikän tunnit oli vasta klo 14-16.  Olen aina tiennyt mutta nyt sain varmistuksen siihen että olen parhaimmillani pienessä ryhmässä. Viimevuonna en jutellut muiden kanssa melkein yhtään mutta nyt vähän enemmän ja kiitos Heidin joka on todella puhelias vaikka väittää että ei ole sosiaalinen. Sama pätee myös liikunnassa. Liikun enemmän pienissä futis joukkoeissa kuin isoissa. Isoissa on aina useampi joka osaa minua paremmin. Pienessä ei. Ja kerran sattui niin että olin joukkoeeni toiseksi paras. meitä oli 5 ja 2 tai 3 vain seisoi kentän laidalla. Niin minäkin teen jos on isot joukkoeet mutta oli vain 5 hengen joukkoeet. En olisi vuosi sitten tiennyt kuinka sittenkin pidän luokastani ja alasta (ellei painavien kojeiden kantamista lasketa) Puolet meidän luokasta on työssäoppimassa (valmistuvat 2 vuodessa) Joten meitä on mukavasti minun lisäkseni vain 6. Samaan aikaan yleensä 5. Yksi on lähestulkoon aina poissa.
Äikäntunti oli yhtä karmea kuin kuvittelin. Saimme MindMap "kokeet" takaisin ja sain tietysti kiitettävän. Minkäs muunkaan tuollaisessa tehtävässä? Tänään meidän piti sitten tehdä käsiala testi (en kyllä jaksanut siihen ihan niin hirveesti ainakaan lopussa panostaa) Ja piti kirjoittaa ohje. Ja käytiin läpi mitä kuuluu hyvään ohjeeseen? WTF? Saa nähä pääsinkö sitä osioo läpi.

Tämä biisi on muuten soinut viimeaikoina päässäni.

Myös PMMP:n uusin sinkku on viimepäivinä pyörinyt.


Lauantai!

Lauantain olin ihan vain kotosalla. Katoin leffoja, kuuntelin musiikkia ja kävin pitkällä hölkkälenkillä. Koira oli ihan väsynyt sen lenkin jälkeen.

Sunnuntaina en tehnyt mitään. Kenkiäkään en postista saanut koska posti on sunnuntaisin kiinni.
Sunnuntai, Maanantai ja Tiistaikin meni vain oleilussa. Maanataina Posti oli mennyt liian aikaisin kiinni. Tiistaina äidillä ratsastus joten en saa haettuu. Mutta toivottavasti huomenna saan ne. Laitan sitten heti postausta. Laitan silloin samalla kertaa makkarapadan reseptin ja kuvan tuonne välilehdelle. Mutta se olis moro nyt täältä koulunpenkiltä missä tätä viimeistelen.

 

Adios!

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.